Laihdu pysyvästi ja nauti elämästä.

Välimeren ruokavalio

  • Johanna / Artikkeli päivitetty 7.3.2019

Välimeren-ruokavalio
Lukijoiden arvosana tälle dieetille:

Välimeren ruokavaliomalli perustuu päivittäiseen liikuntaan ja noin 15 Välimeren alueen maan ruokaperinteeseen, jossa syödään yleensä paikallisesti kasvatettuja ja mahdollisimman vähän teollisesti prosessoituja ruokia; paljon tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, leipää ja muita viljatuotteita – erityisesti kokojyvää, sekä perunoita, papuja, pähkinöitä, siemeniä ja oliiviöljyä.

Myös maitotuotteiden, kuten jogurtin ja juuston, sekä kalan, siipikarjan ja kananmunien kohtuullinen nauttiminen on mahdollista. Makeisia ja kalaa, siipikarjaa, kananmunia syödään vain kerran viikossa ja punaista lihaa kerran kuukaudessa. Viiniä saa nauttia aterioilla kohtuudella (yli puoli pullollista päivässä on jo liikaa).

Välimeren dieetin on havaittu vähentävän sydänsairauksien riskiä ja se on siksi saanut viime vuosina paljon myönteistä huomiota osakseen. Syynä tähän on kovien rasvojen vähäinen käyttö; Välimeren maiden keittiöissä ei ole käytetty juuri muuta rasvaa kuin oliiviöljyä.

Lisäksi dieetti sisältää runsaasti kasviksia ja hedelmiä, joiden antioksidantit auttavat soluja suojautumaan soluja muun muassa muistin heikkenemistä ja muita vanhenemiseen liittyviä oireita vastaan.

Plussat

  • Perustuu tieteellisiin tutkimustuloksiin sekä ruokaperinteiden säilyttämiseen
  • Kannustaa aktiiviseen elämään, koska liikunta on olennainen osa Välimeren dieettiä
  • Pienentynyt sydänsairauksien riski
  • Lisää diabeetikoille tärkeän adiponektiinin tuotantoa rasvakudoksessa

Miinukset

  • Annoskoot vaihtelevat maakohtaiseti, joten ruokapyramidin koostaminen on vaikeaa
  • Punaisen lihan käyttöä on rajoitettu

Mitä mieltä olet? Anna oma arviosi tai kirjoita alle kommentti:

Kirjoita kommentti





Lyhyet ja kevyet
Liian nopea laihtuminen rasittaa elimistöä ja kudoksia, mikä voi johtaa ryppyjen muodostumiseen. Onkin viisainta laihduttaa maltillisesti ja vähitellen ja pyrkiä realistiseen, pysyvään ja terveelliseen laihtumiseen.