Pannacotta ja balsamimansikat
Tuija / Artikkeli päivitetty 24.3.2019
4 dl ruokakermaa
1 vaniljatanko halkaistuna ja raaputettuna
1 dl (40 g) sokeria
1 1 liivatetta tai 3/4 rkl liivatejauhetta
Balsamimansikat
1 litra mansikoita
1 dl punaviiniä
1 dl balsamietikkaa
1 dl vaaleaa siirappia
1/2 pestyn appelsiinin keltainen kuori raastettuna
Kiehauta vaniljalla maustettu kerma kattilassa (laita siihen halkaistu vaniljatanko ja sen sisältä raaputetut siemenet). Keitä hiljalleen 5 minuuttia ja lisää sokeri. Sekoita ja jätä sokeri sulamaan.
Laita liivatteet kylmään vesiastiaan likoamaan pariksi minuutiksi. Puserra liivatteet käsin kuiviksi ja sulata kuumaan kermaan. Jos käytät liivatejauhetta, noudata pakkauksen käyttöohjetta. Sekoita ja odota pari minuuttia. Poista vaniljatangon puolikkaat.
Jaa kerma neljään kauniiseen pieneen tai yhteen isoon jälkiruoka-astiaan ja nosta kylmään hyytymään.
Keitä kattilassa punaviiniä, balsamietikkaa ja vaaleaa siirappia, kunnes seos sakenee. Laakeassa kattilassa se käy viidessä minuutissa. Jäähdytä kastiketta pari minuuttia.
Viipaloi mansikat kuumankestävään kulhoon. Kaada kastike mansikoille, sekoita ja jäähdytä.
Asettele mansikkaviipaleet kastikkeineen pannacottan pinnalle.
Mitä mieltä olet? Anna oma arviosi tai kirjoita alle kommentti:
Kaikki reseptit
Broilerinkoipipata italialaiseen tapaan →
Broilerinpihvit kasvispedillä →
Broilerisalaatti →
Grillatut porsaankyljykset salaatin kera →
Hedelmäinen kalkkunafilee →
Hedelmäsalaatti →
Helppo suklaajäätelökääretorttu →
Juustobroileri →
Kalaa ja kapriskastiketta →
Kalaa kiinalaisittain →
Kalkkunaspagetti →
Kasvispitsa →
Kevyempi lasagne →
Kevyt lihamureke →
Kevyt marjarahka →
Kevyt perunasalaatti →
Kreikkalainen lihamureke →
Kuminalla maustetut pihvit ja kirsikkakastike →
Kurpitsatagine ja aprikoosikuskus →
Linssi-kasviscurry →
Lohimurekepihvit ja sinappitillikastike →
Majoneesipohjainen kaalisalaatti →
Marja-hedelmähyytelö →
Marjamaito →
Mehevä juustomakaronilaatikko →
Omenahilloke ja mustikkasiirappi →
Paistettu broilerinrinta marokkolaiseen tapaan →
Pannacotta ja balsamimansikat →
Pastaa ja mausteista makkarakastiketta →
Pirtsakat sitruunaperunat →
Punajuuri-maksakastike →
Ruskea kastike →
Savulohilaatikko →
Sisilialainen sardiinisalaatti →
Suklaaleivokset →
Täysjyväinen tonnikalaleipä →
Uunibroileria ja kasviksia →
Uuniomenat ja jäätelöä →
Viinikukko →
Waldorfin broilerisalaatti →
Yrteillä maustetut ranskalaiset →