Uusi Beverly Hills -dieetti

Uusi Beverly Hills -dieetti

Tällä 35-päiväisellä dieetillä kiinnitetään paljon huomiota ruokien yhdistelyyn ja aterioiden ajoitukseen. Beverly Hills -dieetin kehitti Judy Mazel, ja se julkaistiin ensimmäistä kertaa kirjana vuonna 1981. 1990-luvulla se uudistettiin ja sai nimen "Uusi Beverly Hills -dieetti". Vaikka dieetti on ollut välillä hyvinkin suosittu, sekä Yhdysvaltain ravitsemusterapeuttiliitto että lääkäriliitto kiistävät sen väitteiden todenperäisyyden. Kirjasta otetaan kuitenkin edelleen uusia painoksia.

Uusi Beverly Hils -dieetti kestää 35 päivää, joiden aikana aamiaiseksi saa nauttia pelkkiä hedelmiä. Niitä voi syödä niin paljon kuin haluaa, mutta vain yhdenlaisia kerrallaan. Eri hedelmätyyppien nauttimisen välillä on pidettävä vähintään tunnin tauko. Hedelmien jälkeen laihduttajan on odotettava 2-3 tuntia, ennen kuin hän voi syödä mitään muista ruoka-aineryhmistä, eikä sen jälkeen voi enää syödä hedelmiä. Jos seuraava ruoka sisältää hiilihydraatteja, niiden jälkeen voi syödä vain lisää hiilihydraatteja, tosin mielin määrin. Viljatuotteet, vihannekset ja salaatit luokitellaan hiilihydraateiksi. Viini, brandy, samppanja ja konjakki ovat hedelmäluokassa, kun taas olut ja väkevät viinat ovat hiilihydraatteja. Kun proteiinipitoiset ruoat otetaan mukaan ruokavalioon, niiden osuuden ateriasta on oltava vähintään 80 prosenttia. Hiilihydraatteja ja proteiineja ei saa koskaan nauttia samalla aterialla. Dieetin väitteiden mukaan sen avulla voi pudottaa painostaan 4,5 - 7 kiloa. Kun välttää tiettyjen ruoka-aineiden yhdistämistä samalla aterialla, yksittäisen ruoan entsyymit saavat sen sulamaan tehottomasti. Tieteellinen tutkimus ei kuitenkaan tue tätä väittämää. Painoa saattaa kyllä pudota nopeasti, mutta kilot karisevat todennäköisesti vain siksi, että laihduttaja syö vähemmän, saa näin ollen vähemmän kaloreita ja menettää samalla nestettä.

Plussat

- Dieetti kannustaa syömään paljon hedelmiä, joista saa vettä, kuitua ja tarkeitä ravintoaineita kuten A- ja C-vitamiinia.

Miinukset

- Suuret hedelmämäärät saattavat aiheuttaa ripulia, mikä puolestaan kuivattaa elimistöä.
- Uudella Beverly Hills-dieetillä ei välttämättä saa tarpeeksi porteiinia, kalsiumia, rautaa eikä B-ryhmän vitamiineja
- Jotkut laihduttajat saattavat myös kokea, etteivät saa riittävän tarkkoja ohjeita, koska annoskokoja ei säädellä.
- Dieetillä ei ole tieteellistä pohjaa.

Jaa tämä sivu:

Arvostele tämä dieetti: 
Lyhyet ja kevyet

Saat vähärasvaista ruokaa, kun käytät uunia tai grilliä, älä paista. Höyrytä tai keitä vihannekset.