New York -dieetti

New York -dieetti perustuu ruokavalion proteiinien lisäämiseen ja hiilihydraattien vähentämiseen. Dieetti on kolmivaiheinen, jonka kurinalaisimmassa ensimäisessä osassa yhdistetään tiukka ruokavalio-ohjelma 45-90 minuutin päivittäiseen liikuntaan. Lisäksi ruoka-aineita seuraavista kuudesta ruoka-aineryhmästä ei sallita: maitotuotteet, leipä, hedelmät, makeat herkut, useimmat rasvat (ja alkoholi). Dieetillä suositellaan erityisten proteiinipirtelöiden nauttiimista. Ensimmäistä vaihetta suositellaan toteutetavaksi ainakin muutama viikko tai pidempään, jotta painonpudotus saadaan kunnolla käyntiin.

Kun New York -dieetti on edennyt toiseen vaiheeseen, sallitaan yhden
hiilihydraattipitoisen aterian nauttiminen päivässä joko aamiaiseksi
tai lounaaksi. Kolmatta vaihetta onkin sitten tarkoitus noudattaa koko
loppuelämän ajan neljän viikon esimerkkiruokalistan avulla. Dieetin ensimmäiset vaiheet ovat itsessään vähäkalorisia ja
vähähiilihydraattisia perusdieettejä, joilla nautitaan melko vähän
kaloreita.

Osassa New York -dieetin suosittelemissa liikuntaharjoituksissa käytetään palloa tai käsipainoja. Harjoitukset on mahdollista tehdä joko kerralla pidemmän harjoitusekerran aikana tai pienemmissä, noin kymmenen minuutin osissa.

Plussat

- Tähtää muutoksiin, jotka säilyvät koko loppuelämän
- Luottaa myös runsaaseen liikuntaan

Miinukset

- Radikaali kalorien ja hiilihydraattien karsiminen saattaa olla mahdotonta joillekin
- Liikunnan runsas lisääminen voi olla vaikeaa, niille jotka eivät ole aikaisemmin harrastaneet liikuntaa
- Dieetin ykkösvaiheen liian pitkä jatkaminen altistaa kalsiumin joidenkin vitamiinien puutteelle

Jaa tämä sivu:

Arvostele tämä dieetti: 
Lyhyet ja kevyet

Muistathan, että olut ja makeat alkoholipitoiset juomat sisältävät runsaasti energiaa.