Kuminalla maustetut pihvit ja kirsikkakastike

4 annosta
Energiaa: 352 kcal/annos

Pihvejä voi maustaa myös kuminansiemenillä, joiden sanotaan olevan ruoansulatuksellekin hyväksi. Tuoreista kirsikoista valmistettu kastike tekee ruoasta juhlavan. Tarjoa lisänä keitettyä riisiä ja kasviksia sekä vihersalaattia.

1 rkl karkeasti rouhittua mustapippuria
2 tl kuminansiemeniä
4 naudan ulkofileepihviä, yhteensä 500 g
1 rkl öljyä
1 keskikokoinen punasipuli (60 g) hyvin hienonnettuna
2 dl punaviiniä tai punaherukka- tai puolukkamehua 500 g tuoreita kirsikoita perattuina ja paloiteltuina
2 tl dijoninsinappia
1 rkl punaviinietikkaa
1/2 tl suolaa
1/4 tl inkivääriä
1/2 dl hienonnettua persiljaa

Sekoita syvällä lautasella pippurirouhe ja kumina. Kasta huoneenlämpöiset pihvit käsin painaen mausteseokseen niin, että mausteet tarttuvat tasaisesti pihvien molemmille pinnoille.

Kuumenna öljy isossa pinnoitetussa paistinpannussa keskilämmöllä. Kypsennä kaksi pihviä kerrallaan, molemmin puolin 3 minuuttia. Nosta kypsät pihvit tarjoiluvadille ja pidä kuumina.

Lisää paistinpannuun sipuli ja kypsennä silppua sekoittaen 4 minuuttia tai kunnes se pehmenee. Lisää viini tai mehu ja nosta samalla levyn lämpöä. Keitä 2 minuuttia. Sekoita sipulien joukkoon kivettömiksi ja kannattomiksi peratut, karkeasti paloitellut kirsikat, sinappi, viinietikka, suola ja inkivääri. Keitä 5 minuuttia tai kunnes kirsikat ovat täysin pehmeitä.

Nosta pihvit takaisin pannuun ja kuumenna niitä välillä kääntäen molemmin puolin minuutin ajan. Asettele pihvit 4 lautaselle. Sekoita kastikkeeseen persiljasilppu ja nosta kastike lusikalla lihan päälle.

Resepti: Jaana

 
Lähetä tämän sivun linkki eteenpäin valitsemasi palvelun kautta:
Mitä nämä ovat? Sosiaalisten kirjanmerkkien avulla voit varastoida ja jakaa linkkejä ystävillesi eri Internet-palveluissa. Samalla pääset käsiksi omiin suosikkilinkkeihisi miltä tahansa tietokoneelta.

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.