Diabetes ja laihduttaminen

Yleisesti luullaan, että diabeetikko ei saa syödä hiilihydraatteja. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä lähes kaikki ruoat ja juomat sisältävät niitä. Nykyisen käsityksen mukaan diabeetikko voi syödä myös sokeria ja muita herkkuja, vaikka niitä aiemmin pidettiin kokonaan kiellettyinä.
Diabetes on kuitenkin erittäin hyvä syy laihduttamiseen ja painon hallintaan. Sopivan ruokavalion avulla diabeetikon verensokeri voidaan pitää mahdollisimman normaaleissa arvoissa ja näin ehkäistä lisäsairauksia tai niiden etenemistä.
Diabetes eli sokeritauti on sokeriaineenvaihdunnan sairaus, joka johtuu elimistön insuliinin tuotannon vähenemisestä tai lakkaamisesta haimassa (tyypin I eli nuoruustyypin diabetes), tai insuliinin käsittelyn heikkenemisestä (tyypin II eli aikuistyypin diabetes).
Ykköstyypin diabetes
Tyypin I diabetesta hoidetaan insuliinipistoksilla ja ruokavaliolla, jossa tarkkaillaan ravinnon hiilihydraattien määrää sekä sen terveellisyyttä. Ravinnolla ja insuliinipistoksilla pyritään aikaansaamaan potilaalle mahdollisimman normaalit veren sokeripitoisuudet.
Tyypin 1 diabeetikon hoitona on aina insuliini. Hoito vaatii, että diabeetikon on osattava arvioida aterian sisältämä hiilihydraattien määrä, joka vaikuttaa verensokeriin. Hiilihydraattien arvioimisen tarkoituksena ei ole hiilihydraattipitoisten ruokien välttäminen vaan ruoan ja insuliinin vaikutusten yhteensovittaminen.
Tyypin II diabetes
Jos tyypin 2 diabetes havaitaan ajoissa, sen voi saada kuriin liikunnalla ja laihduttamisella. Tällöin haiman insuliinin tuotanto ja vaokutus voi jopa palautua normaaliksi. Ilman väestön ylipainoa 90 prosenttia aikuisiän diabeteksesta jäisi kokonaan puhkeamatta tai puhkeaisi myöhemmin.
Aikuisiän diabetes ilmaantuu vähitellen ja siihen sairastuvat tavallisesti ylipainoiset keski-ikäiset henkilöt, joilla voi olla perinnöllinen alttius sairauteen. Useissa tapauksissa tyypin II diabeteksen ensioireina ovat jatkuva väsymys ja lisääntynyt janon tunne.
Jos diabeetikolla on liikapainoa, laihduttaminen, liikunta ja jatkuva painonhallinta ovat tärkeitä osia tyypin II diabeteksen ehkäisyssä ja hoidossa. Jo 5–10 prosentin painonlaskulla on myönteisiä vaikutuksia elimistön hyvinvointiin. Tavallisesti jo se tehostaa insuliinin vaikutusta elimistössä ja auttaa merkittävästi alentamaan verensokeritasoa.
Diabeetikon ruokavalio
Se missä päin kehoa rasva sijaitsee, ei ole yhdentekevää. Rasvakudos erityisesti vyötäröllä ja vatsaontelossa (ns. omenalihavuus) on sydän- ja verisuonitautien kannalta haitallisempaa kuin päärynälihavuus, joka sijoittuu lantion ja reisien alueelle. Diabeetikon painonhallinta tarkoittaa pitkäjänteistä työtä pitää paino sellaisella tasolla, että elimistö voi toimia mahdollisimman normaalisti.
Diabeetikoiden ruokavalioksi suositellaan samanlaista monipuolista ravintoa, joka on eduksi kaikkien ihmisten terveydelle. Sen on hyvä sisältää runsaasti kuitupitoisia ruokia eli hedelmiä, kasviksia, marjoja ja täysjyväviljatuotteita sekä niukasti kovaa rasvaa, sokeria, suolaa ja prosessoitua valkoista jauhoa.
Uusien ruokatottumusten opettelussa on hyvä edetä hitaasti, sillä elämäntapojen muuttaminen ei onnistu yhdessä päivässä. Kun totuttelee muutoksiin vähitellen ja rauhassa, uudet tavat säilyvät painonpudotuksen jälkeenkin ja auttavat normaalipainon pitämisessä. Syömällä terveellisesti diabeetikko edistää omaa hyvinvointiaan.
Teksti: Marika
Lyhyet ja kevyet
Oletko pitkästynyt? Älä yritä piristää tylsää päivää suklaapatukalla, vaan etsi työstäsi haasteita tai aloita uusi harrastus.

Kommentit
Olen miettinyt usein , entäpä jos asia onkin toisinpäin! Painoni pysyi kurissa kunnes runsas vedenjuonti ja jano sekä väsymys pakotti tutkimuksiin. Sokerirasitus osoitti selvän tuloksen, olen kakkostyypin diabeetikko, aloitettiin lääkehoito metforemilla, siitä paikasta aloin turvota kuin ilmapallo, paino nousi hetkessä yli 20 kiloa, ruoka-tai liikuntatottumuksia en muuttanut millään tavoin, ainakaan puoliso tai minä en huomannut mitään. Siitä lähtien tilanne on sama, niukka ruokavalio, nyt on insuliinilääkitys, päivittäin nautin 1000 kcal alle suositusten enkä lisää ruokaa liikuntaa vastaavasti , paino tippuu hissunkissun, liiku enemmän sanotaan, vaan kun ei näillä eväillä vaan jaksa ! Tämä puheenvuoro on epäillys tuota painon ja sairauden järjestystä kohtaan sekä sitä ainaista syyttelyä vastaan !
Itse käytän vhh diettiä. Vaikka sitä ei suositella diabeetikoille. Mutta kun syö päivässä 100-150hh tarvitsee insuakin paljon vähemmän. Tämä minulla toiminut hyvin ja paino pudonnut loistavasti :)
Onko diettiä joka somisi I-tyypin daibeetikoille ? jos on niin voisiko kertoa ?
Itse käytän vhh diettiä. Vaikka sitä ei suositella diabeetikoille. Mutta kun syö päivässä 100-150hh tarvitsee insuakin paljon vähemmän. Tämä minulla toiminut hyvin ja paino pudonnut loistavasti :)
sopisi *
Kirjoita uusi kommentti