Best Life -dieetti


Liikunfysiologi Bob Greenen Best Life -dieetti pyrkii kohti pysyvää painonpudotusta. Se sisältää kolme vaihetta, jotka auttavat vähitellen siirtymään liikunnallisempaan elämään ja terveellisempään ruokavalioon. Dieetin ensimmäinen vaihe kestää vähintään kuukauden ja sen aikana laihduttajan aineenvaihdunnan nopeutta on tarkoitus lisätä liikunnan avulla. Lisäksi ensimmäisessä vaiheessa syödään kolme ateriaa päivässä, joista viimeinen vähintään kahta tuntia ennen nukkumaanmenoa.

Varsinainen painonpudotusvaihe on toisessa vaiheessa. Myös se kestää ainakin kuukauden. Kalorimääriä on takoitus vähentää, ja monet ruoka-aineet korvataan terveellisemmillä vaihtoehdoilla. Liikuntaa lisätään ja ruokavaliosta pitää poistaa kaikki epäterveelliset ruoka-aineet, joissa on vain vähän ravintoaineita. Toisen vaiheen tarkoitus on oppia ymmärtämään, mitkä asiat aiheuttavat nälkää, ja sen perusteella arvioida ylensyömisen psyykkisiä ja emotionaalisia syitä.

Viimeisessä eli kolmannessa vaiheessa kehitetään oma henkilökohtainen liikunta- ja ruokavalio-ohjelma ja muokkataan dieetin ruokavaliota ohjelmaan sopivaksi. Tämän vaiheen on tarkoitus kestää koko loppuelämän.

Dieetin ydin voidaan kiteyttää; kun opitaan tekemään parempia ruokavalintoja ja sisäistämään eri ruoka-aineiden ravintoarvo, paino saadaan lopullisesti kuriin. Dieetti ei varsinaisesti kiellä mitään ruoka-ainetta ja osan dieetin kaloreista saakin käyttää mihin vain, myös omiin lempiruokiin. Dieetin toimivuus on todistettu myös tieteellisesti ja se tukee väittämää, että ruokavalio ja liikunta yhdessä ovat tehokas keino laihtua, jos pyritään pysyvään elämäntapamuutokseen.

Plussat

- Yhdistää luontevasti ja tehokkaasti laihdutuksen ja liikunnan
- Useimmat dieetin ruoka-aineista on saatavissa tavallisista ruokakaupoista

Miinukset

- Dieetti ei sovellu henkilöille, jotka haluavat pudottaa painoansa nopeasti tai eivät halua aloittaa liikuntaharrastusta
- Osa dieetin vinkeistä ja ruokaohjeista on saatavissa vain maksulliselta nettisivustolta

 

Teksti: Hannele

 
Lähetä tämän sivun linkki eteenpäin valitsemasi palvelun kautta:
Mitä nämä ovat? Sosiaalisten kirjanmerkkien avulla voit varastoida ja jakaa linkkejä ystävillesi eri Internet-palveluissa. Samalla pääset käsiksi omiin suosikkilinkkeihisi miltä tahansa tietokoneelta.

Kommentoi artikkelia

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.